Etusivu » Kuvataidekoulu » Mediataiteen perusopetus » Mediataiteen kehittämishanke 2018-19 » Pilottiprojektit
Luovaa ohjelmointia -kurssi
Puuttuuko sinulta kiva harrastus? Kiinnostaako tietokoneet ja pelit? Kokeile jotain uutta rennossa porukassa ja tule mukaan luovan ohjelmoinnin kurssille!
Luovaa ohjelmointia -kurssit on suunnattu nuorille, jotka eivät ole mukana säännöllisessä harrastustoiminnassa.
Kurssi järjestetään kaikissa Pirkan opiston toimialueen kunnissa, Nokialla, Vesilahdella, Pirkkalassa ja Lempäälässä. Kurssit toteutetaan yhteistyössä kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Kurssien opettajan toimii Markku Laskujärvi.
Kurssille osallistuminen on maksutonta, eikä vaadi aiempaa kokemusta ohjelmoinnista.
Luovaa ohjelmointia -kurssilla tutustutaan interaktiivisten sovellusten tekemiseen 3D-ympäristössä pelimoottoria käyttäen. Kurssi on uutta kokeileva ja tavoitteena on näyttää abstrakteilla lopputuloksilla se, mitä tietokoneilla voi tehdä. Kolmiulotteiset jutut törmäilevät toisiinsa, josta saattaa seurata yhtä ja toista, luomuksesta riippuen. Fysiikkamallinnuksen ja animaation avulla asiat saadaan liikkumaan tilassa. Ruudulla tapahtuvaa liikettä hallitaan käyttämällä USB-peliohjaimia.
Katso kurssien esittelyvideo Youtubesta
Kurssit kokoontuvat maanantaisin klo 17-18:30.
Kunta: Nokia
Paikka: Kerholan kellari
Aika: 29.10.-26.11.2018
Kenelle: 12-15 -vuotiaat nuoret
Kunta: Vesilahti
Paikka: Vesilahden yläaste
Aika: 14.1.-11.2.2019
Kenelle: Yläasteikäiset nuoret
Kunta: Pirkkala
Paikka: Suupanniityn koulu
Aika: 4.3.-1.4.2019
Kunta: Lempäälä
Paikka: vielä varmistumatta
Aika: 8.4.-6.5.2019
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Projektisuunnittelija Katri Mononen
Puh. 044-4861010
etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
Konsertin visualisointi
VJ esiintyy usein musiikkiesityksissä ja näyttää liikkuvaa kuvaa, joka sopii soivaan musiikkiin. Tällä kurssilla opitaan perusasioita VJ:nä toimimisesta sekä tehdään kokeiluja ja harjoituksia käyttäen Blender-ohjelmaa. Luodaan yhdessä animaatioita ja ohjelma, jolla liikettä ruudulla voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Kurssi ei vaadi aiempaa kokemusta animoinnista tai ohjelmoinnista.
Kurssin lopuksi toteutetaan VJ-esitys Pirkan opiston musiikin taiteen perusopetuksen konserttiin.
Kurssi on tarkoitettu 11-16 -vuotiaille.
9.1.-27.3.2019
Kurssi on maksuton
Keskiviikkoisin klo 16:30-18, ei 6.3.2019
Opistoasema, neuvotteluhuone
Opettaja: Markku Laskujärvi
Katso VJ-kurssin esittelyvideo
Avoimien, pilotoitavien kurssien lisäksi Mediataide monitaiteellisuuden moottorina -hankkeessa toteutetaan Pirkan opiston taiteen perusopetuksen oppiaineiden välisiä, monitaiteisia projekteja. Kuvataiteen ja teatteritaiteen perusopetuksen ryhmät työstävät yhteistä teatteriesitystä, jossa kuvataiteen opiskelijat valmistavat teatteriesitykseen videolavastuksen. Kuvataidetta ja musiikkia yhdistetään Soiva taidenäyttely -projektissa, jossa musiikkiteknologian kurssilaisten säveltämä musiikki yhdistyy kuvataiteen perusopetuksessa syntyneisiin oppilastöihin. Mediataiteen perusopetuksen opiskelijat ovat visualisoineet Pirkan opiston puhallinorkesterin konsertin editoimalla videoita YLE:n jakamasta arkistomateriaalista.
Keväällä 2019 hanke huipentuu teatteritaiteen perusopetuksen esityksen taltioimiseen 360-videotekniikalla. Uutta teknologiaa soveltava produktio on mahdollista viedä virtuaalilasien avulla monenlaisiin ympäristöihin. Tavoitteena on esittää virtuaalinen teatteritaltiointi vanhainkodeissa ja tuoda taide-elämys mahdollisimman monien saataville.
Uuden teknologian hyödyntämisen produktioissa mahdollistaa hankkeen puitteissa toteutettavat henkilöstökoulutukset. Koulutuksissa Pirkan opiston opetus- ja tukipalveluhenkilöstö perehtyy uusiin mahdollisuuksiin hyödyntää mediateknologiaa taideopetuksessa.