Musiikkiopisto-opintoihin kuuluvat omien soittotuntien lisäksi viikoittain myös ryhmäopinnot: musiikin hahmottaminen sekä yhteismusisointi. Ryhmiin osallistutaan tavallisesti ensimmäisen tai toisen opiskeluvuoden jälkeen. Alta löydät ryhmien kokoontumisajat paikkakunnittain. Ryhmiin ei tarvitse erikseen ilmoittautua vaan oppilaat ohjataan valmiiksi heille sopivaan ryhmään ennen lukukauden alkua. Lisätietoja-linkistä voit kuitenkin tarkistaa ryhmän tarkat kokoontumisajat ja -paikat.
Musiikin hahmottamisen perusopinnot järjestetään oppilaalle omalla asuinpaikkakunnalla.
Yhteissoittoryhmä tai orkesteri voi puolestaan kokoontua vain naapuripaikkakunnalla ja oppilaat kulkevat viikon aikana harjoituksiin omatoimisesti tai vanhempien kuljetuksella.
Lukuvuoden 2026-2027 Muhaviikot järjestetään syyslukukaudella viikoilla 44-46.
Muhaopet jakavat tehtävät muhatunneilla ja tehtävät tehdään yhdessä soitonopettajan kanssa. Aiheena omaan soittokappaleeseen tutustuminen. Oppilaat palauttavat tehtävät omalle muhaopettajalle viikon 46 aikana.
Lukuvuoden 2026-2027 Yhteismusisointiviikko (Yhdessä taiteillaan! -pajaviikko) järjestetään kevätlukukaudella viikolla 6 (8.-14.2.2027). Tarkempi tiedotus pajaviikosta lähetetään oppilaille marraskuussa 2026. Viikon pajoihin oppilaat ilmoittautuvat opiston verkokaupan kautta joulu-tammikuussa 2027.
Mäkinen Emmi-Sofia
Laulu ja musiikin hahmottaminen
Vesilahti
Vähänen Susanna
Lempäälä, Pirkkala ja Nokia
Laakso Sanna
etäopetus
Koulutuspäällikkö Anna Major
Toimistosihteeri
Samuliina Tukiainen
p. 040 133 4224
Sähköposti: etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi