Opetussuunnitelma

Etusivu » Tanssikoulu » Opetus

Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta.

 

Pirkan opiston Tanssikoulu antaa yleisen oppimäärän mukaista tanssin perusopetusta. Tavoitteenamme on, että oppilas kokee tanssin iloa, oppii ilmaisemaan itseään ja kehittää tervettä itsetuntoa yhdessä toisten kanssa.


Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat on uudistettu ja otettu käyttöön 1.8.2018. Pirkan opiston taidekouluille (Musiikkiopisto, Kuvataidekoulu, Mediataide, Teatterikoulu, Tanssikoulu) on laadittu yhteiset opetussuunnitelman perusteet, jotka mahdollistavat opiston monitaiteellisen taideopetuksen. Yhteistä opetussuunnitelmaa on täydennetty taidealakohtaisilla opetussuunnitelmilla.

 

Tanssin laajan oppimäärän opintoihin ei enää vuonna 2018 oteta uusia opiskelijoita. Syventävien opintojen vaiheeseen edenneet oppilaat voivat suorittaa laajan oppimäärän mukaiset opinnot loppuun vanhan opetussuunnitelman mukaan, mikäli oppilas ehtii suorittamaan ne kolmessa vuodessa. Näitä oppilaita tiedotetaan asiasta erikseen.

Opintoneuvonta ja suunnittelu

 

Koulutussuunnittelija

Eeva Suutari-Saatsi

Puhelin 040 133 4214

 

Toimistosihteeri 

Tarja Korpela

Puhelin 040 133 4217

 

Sähköposti: etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi

Sulje sivuvalikko