Kysymyksiä ja vastauksia korona-ajan kurssimaksuista

Etusivu » Ohjeita opiskelijalle » KORONATIEDOTUSTA » Kysymyksiä ja vastauksia korona-ajan kurssimaksuista

Koronatilanteen vaikutus kurssimaksuihin - kysymyksiä ja vastauksia

1. Voiko kevään kurssille ilmoittautunut asiakas ilmoittaa vielä maksutta, että hän ei osallistu kevään opetukseen?

  • Ennen kevätkauden alkamista kurssin voi poikkeusolojen vallitessa perua maksutta ennen opetuksen alkamista.

  • Jos asiakas on jo maksanut koko lukuvuoden kurssista koko maksun ja peruu kevään osuuden, voidaan kevään kurssimaksun osuus poikkeusolot huomioiden palauttaa.


2. Mikä on kurssimaksun suuruus, jos kevätkauden opetus muuttuu osittain tai kokonaan etäopetukseksi?

  • Kurssimaksu on sama kuin alkuperäisellä, lähiopetukseksi suunnitellulla kurssilla.

3. Saako asiakas hyvitystä sellaisesta lasten ja nuorten kurssista, jossa lähiopetus on toistaiseksi vain joka toinen viikko ryhmän pienentämisen vuoksi?

  • Kurssi laskutetaan vasta keväällä, kun tiedetään, voidaanko pois jääneet opetuskerrat järjestää myöhemmin keväällä.

  • Laskutettava hinta määräytyy kurssin lopullisen tuntimäärän mukaan.


4. Jos asiakas on maksanut kevään kurssinsa Smartumilla tai muulla työnantajan tarjoamalla maksuvälineellä, voiko hän peruutustilanteessa saada rahat takaisin tai käyttää ko. maksun johonkin toiseen kurssiin?

  • Kevään kurssimaksua ei verottajan ohjeiden mukaan voida palauttaa asiakkaalle rahana, jos se on maksettu työnantajan tarjoamalla tyky-setelillä.

  • Työnantajan tarjoaman edun voi käyttää toiseen tyky-seteliin oikeuttavaan kurssiin.

5. Mikä on kurssimaksun suuruus, jos asiakas tulee kurssille vasta silloin, kun se muuttuu lähiopetukseksi?

  • Jos asiakas aloittaa kurssilla ennen talvilomaa, peritään koko kurssin maksu ja talviloman jälkeen kurssimaksu puolitetaan - vanha sääntö on voimassa riippumatta siitä, toteutetaanko opetus lähi- tai etäopetuksena tai näiden yhdistelmänä.

  • Jos asiakas peruu jo aiemmin varaamansa paikan ja haluaa kuitenkin myöhemmin tulla mukaan, saa hän paikan ainoastaan silloin, jos kurssilla on vielä tilaa.

6. Voiko kurssin vaihtaa toiseen?

  • Kurssin voi vaihtaa toiseen, mikäli uudella kurssilla on tilaa.

  • Jos asiakas vaihtaa kurssin kalliimmalta kurssilta halvemmalle, maksua ei palauteta.

  • Jos asiakas vaihtaa halvemmalta kurssilta kalliimmalle kurssille, häneltä laskutetaan kurssimaksujen erotus, jos se on yli 5 €.

7. Jos asiakas on ostanut materiaalia peruuntuvalle tai siirtyvälle kurssille, hyvitetäänkö materiaalin hinta asiakkaalle?

  • Asiakkaalle ei hyvitetä materiaalia, materiaalia voi hyödyntää myöhemmin ja ne jäävät asiakkaan omaan käyttöön.
Avaa sivuvalikko
Sulje sivuvalikko